
Elinkautisvanki
John Mountjoy onnistuu pakenemaan vankilasta ja ryhtyy äärimmäisiin
keinoihin saadakseen murhatuomionsa kumotuksi.
Mountjoyn toimitti linnaan rikostarkastaja Peter Diamond, nyttemmin entinen
rikostarkastaja, sillä hän lähti poliisista ovet paukkuen.
Niukka leipä irtoaa sekalaisista töistä, baarimikkona, tavaratalon
joulupukkina ja ostoskärryjen kerääjänä, niin että
kun vähäpuheiset poliisit kiidättävät hänet
keskellä yötä Bathiin, hän ei ole pelkästään
ärtynyt.
Diamond suostuu Mountjoyn vaatimaksi välittäjäksi, mutta ei
ilmaiseksi. Poliisijohto joutuu sallimaan Diamondin avata uudelleen ruotsalaisen
toimittajan murhajutun. Hän joutuu tutkimuksissaan nyhjäämään
lähes tyhjästä ja tekemään työnsä moninaisissa
ristipaineissa. Niitä lievittää yllättävänkin
sujuva sopeutuminen yhteistyöhön nuoren ja etevän naiskomisarion
kanssa. Alkaa jännittävä kilpajuoksu aikaa vastaan.
Juonenkuljetuksen mestari Peter Lovesey kokeilee Diamond-sarjan raameissa
kiinnostavasti useampaa dekkarin alalajia. Ruusunnuppuja vainajalle on sarjan
toinen suomennos. Teos palkittiin Britanniassa Hopeatikarilla ja oli Yhdysvalloissa
Edgar-palkinnon viiden ehdokkaan listalla
”Taattua
kamaa taas englantilaiselta harvaan, siksikin kai niin laatutavaraa tuottavalta
kirjoittajalta. … Lovesey on mestari juonen tekijänä. Se on
jo tiedossa meillä, jotka olemme lukeneet hänen esikoissuomennoksensa
Viimeisestä oikeasta rikosetsivästä. Siinä oli loistava
loppukohtaus kaiken kruununa. Samaan Lovesey yltää taas. Jälleen
voi sanoa, että juksata taitaa hän, joka väittää
osanneensa arvata loppukohtauksen kulun.”
Hannu Hurme, Kansan Uutiset Viikkolehti