
Komisario John
Rebus suhtautuu politiikkaan välinpitämättömästi,
mutta hänellä on myönteinen käsitys Edinburghin liepeillä
sijaitsevan vaalipiirin riippumattomasta kansanedustajasta Gregor Jackista.
Kun Edinburghin poliisi innostetaan tekemään ratsia yhteiskunnan
yläkerrosten käyttämään ilotaloon, Gregor Jack onkin
siellä. Myös lehdistö on hankittu paikalle ja skandaali saa
julkisuutta.
Rebusia juttu alkaa kiinnostaa enemmän kuin pelkkään virantoimitukseen
kuuluisi, ja pian hän toteaa, ettei kansanedustajan ja hänen varakkaan
vaimonsa suhde ole aivan sitä miltä se päällepäin
on näyttänyt. Vaimo katoaa, eikä kansanedustajaa suojelevalla
perheen lähipiirillä vaikuta oleva pussissaan pelkkiä puhtaita
jauhoja.
On kuin jotkut haluaisivat poliitikon paljaaksi, ja Rebus tahtoo tietää
ketkä ja miksi.
Arvioita
"Juonen
kirjailija hallitsee jopa niin, että lopputulos yllättää
paatuneenkin dekkaristin."
Tiina Vahtera, Ilta-Sanomat
"Sarja paranee
entisestään. Kun Ristinolla ja Kuurupiilo olivat erinomaisia, niin
Paljas poliitikko on vielä enemmän: John Rebusin ristiriitaisten
tuntojen tulkintaa ja niiden yhteneväisyyttä ympärillä
olevan yhteiskunnan osa-alueen mädännäisyyteen."
Jorma Heinonen, Keskisuomalainen
"Rankin
kirjoittaa dekkaria perinteisellä brittityylillä, mutta kuitenkin
modernisti pikku hiljaa tarinaa laajentaen. Hän selventää asioita
lukijalle omaan tahtiinsa valmiiksi pureskelematta, ikään kuin tutkien
sipulin uusia kerrostumia sisältä päin."
Antti Turunen, Ruumiin kulttuuri
Ian Rankin
Paljas poliitikko
(Strip Jack, 1992)
Suomentanut
Osmo Saarinen
ISBN 952-5410-09-9
Sidottu, 315 s., ilm. 10/2002
Ovh 27 €