Robert Wahlström löytyy lumituiskuisena myöhäisiltana dosentti Malmströmin talosta pistooli kädessä ja mieli tyhjänä. Näyttää selvältä, että nuorukainen on ampunut naapurinsa ja opettajansa.
Göteborgin Hisingenin sairaalan oikeuspsykiatri Hanna Skogholm joutuu selvittelemään miksi Robert tappoi Malmströmin. Miksi hän joutui psykoosiin ja miksi hänen todellisuutensa hajosi palasiksi? Mitä ovat pahuuden voimat ja miten venäjänvinttikoira liittyy asiaan? Mitä tapahtui Hannan työtoverille Anne-Marielle? Menneisyys selittää nykyisyyttä, mutta mitä menneisyydestä paljastuu ja miten palaset jälleen yhdistyvät toisiinsa?
”Joskus minusta tuntuu, ettemme ikinä ymmärrä täysin edes sitä, mitä omassa elämässämme tapahtuu, ja vielä vähemmän sitä, mitä tapahtuu toisten elämässä. Joskus minusta tuntuu, ettei meillä ole mitään kokonaiskäsitystä siitä, mitä elämässämme tapahtuu. Näemme vain oman pienen palasemme todellisuudesta ja luulemme, että oma tulkintamme on totuudenmukainen kuva elämästämme”, Hanna Skogholm mietti.
Sven Westerberg on Ruotsin korkealaatuisen rikoskirjallisuuden omaleimaisimpia edustajia, yhtä aikaa realistinen ja eri todellisuustasoilla liikkuva. Useat Westerbergin kirjoista ovat olleet loppusuoralla Ruotsin dekkariakatemian palkitessa vuoden parhaan ruotsalaisen rikosromaanin. Vuonna 1999 Jumalan kauhistuttava poissaolo sai tämän palkinnon. Teos avaa uuden romaanisarjan, jonka päähenkilö on göteborgilainen oikeuspsykiatri Hanna Skogholm. Syksyllä 2002 ilmestyy suomeksi sarjan seuraava teos, Vaikeneva nainen.
Arvioita
”Kirja antaa niin paljon ajattelemisen aihetta, että se kummittelee mielessä vielä päiviä lukemisen jälkeen. — Jumalan kauhistuttava poissaolo on paitsi loistava, myös järkyttävä rikosromaani.”
Marjaana Karhunkorpi, Aamulehti
”Westerbergin romaani on taiten kirjoitettu ja genreen kuuluva jännitys on syvällä tekstissä ja säilyy loppuun saakka.”
Timo Hämäläinen, Helsingin Sanomat
”Westerbergillä on omintakeinen pohdiskeleva tyylinsä. Jumalan kauhistuttavassa poissaolossa puidaan pahuuden olemusta, pahuutta yleensäkin, ja realistiseen reaaliaikaiseen rikoksen selvittelyyn laskeudutaan kuin varkain.”
Tapio Nevala, Lapin Kansa
”… on vaikea kuvitella tätä hienompaa rikosromaania. Eikä kyseessä ole vain mainio dekkari vaan minkä tahansa mittapuun mukaan syvällinen, älykäs ja alusta loppuun asti tyylikäs romaani … julma, koskettava ja ajatuksiin jäävä tarina, jonka Westerberg kertoo niin rauhallisesti, punnitusti ja kauniisti, että sen kauheus vain korostuu, tulee iholle ja jättää jäljen. …Erityisen hienosti Westerberg kuvaa ihmismielen särkymistä, todellisuuden hajoamista ja vääristymistä sekä sitä, miten paloja voidaan koota uudelleen säröiseksi mutta koossapysyväksi kokonaisuudeksi. Kanteen voisikin taatusti painaa Suomen Mielenterveysseuran suosituksen: tämän kirjan avulla voit ymmärtää mielenterveyspotilaan maailmaa paremmin.”
Outi Karemaa, Ruumiin kulttuuri
”Skandinavian rikoskirjallisuus on jo pitkään ollut vakavasti otettavaa kirjallisuutta: onhan pahuus vakavasti otettava ilmiö myös reaalimaailmassa. … Westerberg kirjoittaa sanojen mahdista, siitä, miten sanojen kautta välittyvä pahuus voi vääristää maailmaa ja myrkyttää mieltä … Westerberg itsekin käyttää sanoja hyvin harkitusti: hänen teoksessaan ei ole karmeita väkivallan kuvauksia, vaan tuskaa henkisen pahuuden vuoksi.”
Kyllikki Niiranen, Etelä-Suomen Sanomat
”Westerbergin tyyli on kaunis ja kuulakas ja mikä parasta, monitasoinen. Maisemat – talvisen räntäinen luonto ja pimeät yöt toistavat hyvin autiutta, joka romaanin ihmisten mielessä vallitsee. … Päiväkirja, runot ja itse romaani solmiutuvat kirkkaaksi ja vaikuttavaksi kokonaisuudeksi, joka ei tyhjene yhteen lukukertaan.”
Marja Kuparinen, Kirkko ja kaupunki
”Blue Moon lupaa julkaista harvakseen, mutta sitäkin parempia kirjoja. Ainakin Sven Westerbergin uutuuskirjan kohdalla ainakin jälkimmäinen lupaus myös lunastetaan. … Sven Westerberg kiristää psykologista jännitystä taiten. Aluksi romaani tuntuu tekotaiteelta, ja se oli jäädä kesken. Mutta jo kohta lukija on täysin dekkarin pauloissa. … Kirja on palkittu Ruotsin parhaana dekkarina vuonna 1999. Aiheesta.”
Kai Hirvasnoro, Kansan Uutiset
”Erikoista Westerbergin käsittelytavassa on konservatiivinen ja selkeä käsitys hyvästä ja pahasta. Hän ei kaihda moralistin roolia näinä suhteellisten totuuksien aikoina. Kirjan todellisuudessa Jumalan hetkellinen poissaolo päästää ihmisessä piilevät pahuuden voimat valloilleen. Seuraukset kantavat vuosien taakse ja viattomien sivullisten elämään, kuolemaksi asti. Pahuuden vastavoimana nähdään rakkaus, perhe ja Hanna Skogholmille tärkeän puutarhan muodossa myös luonto. … Loppuratkaisu ei nykydekkarien joukossa ole omaperäisimmästä päästä, mutta sen äärelle kuljetaan poikkeavaa ja ajatuksia herättävää reittiä.”
Johanna Rossi, Keskisuomalainen