
Reykjavikin kaupunkiasutus
leviää Grafarholtin eli hautamäen alueelle, josta löytyy
rakennuksen perustuksia kaivettaessa vanhoja ihmisen luita. Vainaja vaikuttaa
joutuneen rikoksen uhriksi. Poliisit Erlendur, Elínborg ja Sigurdur
Óli kaivavat menneisyyttä asiakirjoista ja ihmisten muistin sopukoista
samalla kun yliopiston arkeologit kuopsuttavat luurankoa esiin maakerroksista.
Pienistä tiedon palasista alkaa muodostua kuvio.
Lukija tietää enemmän kuin poliisit, sillä nykyajassa
tapahtuvan tutkinnan rinnalla kulkee menneisyyteen sijoittuva vavahduttava
kertomus rajusta perheväkivallasta ja sen seurauksista. Huumeriippuvaisen
tyttärensä kautta Erlendur joutuu miettimään oman avioliittonsa
hajoamista ja omaa lapsuuttaan.
Surullinen, mutta samalla lohduttava tarina ja poliisin tutkimukset kohtaavat,
ja luut saavat nimen ja selityksen.